Pelkoa ja inhoa laitosravintolassa tuo esille ainakin erään yliopistokampuksen ihmeellistä ruokatarjontaa,
lähinnä salaattipöydän antimia esitellen - NAUTTIKAA!
Siis teillähän on kuitenkin tosi laadukkaita/kalliita raaka-aineita salaattipöydässänne... Vaikka sekoitukset on kyllä sanalla sanoen eksoottisia. Meidän amkissa kurkkua tai tomaattia näkee ehkä kerran kuukaudessa ja tuoreita hedelmiä en ole nähnyt kai koskaan (vaikka olen jo valmistumassa). Meillä tarjolla on kuivia juuresraasteita ja jäävuorisalaattia siltään... Välillä ne sekoaa ja laittaa esille jotain muuta, mutta se on yleensä jotain melko kuvottavaa ja tullut suoraan purkista. Usein siinä on papuja ja toooodella paljon öljyä. Lantturaaste&rusinat on tosin meilläkin tuttu combo. Joten pahemminkin voisi olla asiat. ;)
Ikävän usein siellä salaatissa on maistunut joku pilaantunut. Pakko sanoa, että silloin meni kyllä ruokahalu. En tosin tiedä, olinko se ainoa huono-onninen, joka sai jotain pilaantunutta lautaselle, mutta sitä on tapahtunut useammin kuin kerran. Kannattaa ottaa kuvia myös niistä annoksista, joiden raaka-ainekset eivät ole olleet ihan siitä tuoreimmasta päästä. Sitä tosin oli enemmän ehkä 2009-2010 vuonna kuin nyt.
Säilykemandariinit ja purjo... ensin mainitut sekä maistuvat että tuntuvat suussa etikassa liotetuilta iilimadoilta, jälkimmäinen on, no, purjoa. Nuff said. Keittiössänne on töissä ehta sadisti.
Siis teillähän on kuitenkin tosi laadukkaita/kalliita raaka-aineita salaattipöydässänne... Vaikka sekoitukset on kyllä sanalla sanoen eksoottisia. Meidän amkissa kurkkua tai tomaattia näkee ehkä kerran kuukaudessa ja tuoreita hedelmiä en ole nähnyt kai koskaan (vaikka olen jo valmistumassa). Meillä tarjolla on kuivia juuresraasteita ja jäävuorisalaattia siltään... Välillä ne sekoaa ja laittaa esille jotain muuta, mutta se on yleensä jotain melko kuvottavaa ja tullut suoraan purkista. Usein siinä on papuja ja toooodella paljon öljyä. Lantturaaste&rusinat on tosin meilläkin tuttu combo. Joten pahemminkin voisi olla asiat. ;)
VastaaPoistaIkävän usein siellä salaatissa on maistunut joku pilaantunut. Pakko sanoa, että silloin meni kyllä ruokahalu. En tosin tiedä, olinko se ainoa huono-onninen, joka sai jotain pilaantunutta lautaselle, mutta sitä on tapahtunut useammin kuin kerran. Kannattaa ottaa kuvia myös niistä annoksista, joiden raaka-ainekset eivät ole olleet ihan siitä tuoreimmasta päästä. Sitä tosin oli enemmän ehkä 2009-2010 vuonna kuin nyt.
VastaaPoistaEi muuten satu olemaan kuvia ankkajäässä olevista ananaspaloista? Harmi, ettei itse tajunnut kuvata niitä.
VastaaPoistaSäilykemandariinit ja purjo... ensin mainitut sekä maistuvat että tuntuvat suussa etikassa liotetuilta iilimadoilta, jälkimmäinen on, no, purjoa. Nuff said. Keittiössänne on töissä ehta sadisti.
VastaaPoistaHuutaisin, että hyi helvetti! T. Arla
VastaaPoista